perjantai 13. huhtikuuta 2012

"Erittäin uhanalaisia eläimiä lötkötteli Lietvedellä"

Osa-aikainen ammattikalastaja Teijo Keijonen kävi tänä aamuna nostamassa kuhaverkkonsa pois Lintusalon vesiltä ja näki kerralla kaksi norppaa makoilemassa Lietveden jäällä:

- Erittäin uhanalaisia eläimiä lötkötteli jäällä. Toinen, oikein iso Hirviluotojen välissä ja toinen pienempi Jänissaaren päässä.

Metsähallituksen mukaan norppia on Lietvedellä vain kymmenen, joten Keijonen näki niistä nyt kerralla viidesosan. Norpat olivat sen verran kaukana, ettei niistä saanut kuvaa taskukameralla.

Verkkokalastuskielto alkoi


Verkkokalastuskielto alkaa Saimaalla sunnuntaina (15.4.) ja kestää kesäkuun loppuun. Myöskään muita kuuteille vaarallisia pyydyksiä ei saa Saimaassa pitää. Esimerkiksi katiskoissa pitää olla kavennettu nielu, jotta pikku kuutti ei sinne mahdu.

Myös paras bongailuaika alkoi


Kuuttien laskenta alkaa tänä viikonloppuna. Ja tietysti myös paras bongailuaika. Norpat nousevat nyt mielellään jäälle, koska ne vaihtavat karvansa ja niiden mielestä jään tai kiven päällä on nyt kivempaa kuin vedessä. Tätä aikaa kestää kesäkuun alkupuolille asti.

Laittakaa norppakuvia ja -tarinoita meille tähän blogiin laitettavaksi: Puumalan Veskansan kylien sähköpostin osoite on info  miukumauku  veskansankylat.fi. Voit myös soittaa vaikka minulle.

Riitta Viialainen
puh. 040 510 6208
tiedotusvastaava
Puumalan Veskansan kylät ry.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti